Kohdatessamme toisiamme meille monesti toivotetaan erinäisiä asioita. Toivotamme toisillemme hyvää päivän jatkoa, pikaista paranemista: jonkun hyvän asian jatkumista tai asianlaidan paranemista. Tämä on toki toista huomioiva ja arvostettava tapa toimia. Mutta itse se toivo. Toivottomuutta voidaan mitata, tutkia ja se onkin merkittävässä asemassa hyvinvoinnin kannalta.

Miksi toivo on niin tärkeää? Mietin, että jos meiltä viedään toivo pois, jää jäljelle epätoivo. Usko ja luottamus huomiseen, tulevaisuuteen, vähenee tai jopa kuihtuu kokonaan. Toivoa tarvitaan myös muutoksien edessä. Toivoa tarvitaan siihen, että on valmis ja halukas muutokseen: näkee muutoksen olevan tärkeä askel kohti parempaa.

Mikä sitten luo toivoa tai ylläpitää sitä? Ajattelen, että yksi tärkeä näkökulma siihen on onnistumisen kokemuksissa. Siinä että vaikeiden kokemusten, muistojen, ajatusten ja tunteidenkin kanssa kokeilee jotain uutta, mahdollisesti toimivampaa, tapaa ajatella ja toimia. Niin, lyömme monesti päätämme seinään tai opimme kantapään kautta asioita. Mutta useimmiten kuitenkin ennemmin tai myöhemmin opimme. Havaitsemme sen, että meidän on muutettava käytöstämme, mikäli haluamme saada aikaan muutosta. Osa kohtaamistamme asioista on sellaisia, mihin emme voi vaikuttaa: meille tärkeä läheinen ei muuta käytöstään, vaikka kuinka niin osoitamme, näytämme ja joskus sanomme vähintään riittävän suorasti ne kokemamme vääryydet, puutteet ja virheet. Muutos vaatii motivaatiota ja toivon mukaan se motivaatio löytyisi sisältämme, ei niinkään ulkoisista pakotteista tai muiden mielipiteistä. Joskus seinän tullessa vastaa on pohdittava hyväksymistä asioiden laidasta ja mietittävä sen eteen toimimista, mihin voi vaikuttaa. Tekemämme ajattelutavan tai toiminnan muutoksen myötä toivon mukaan myös toivo lisääntyy. Tällöin toimimme edesauttaaksemme hyvinvointiamme ja huomamme muutoksen itsessämme ja ympäristössämme.

Tässä toivon pohdinnassa on paljon sellaista näkökulmaa, mitä hyväksymis– ja omistautumisterapia painottaa. Tämä suuntaus ja sen painotus ei ole ollenkaan hassumpi. Tämän olen saanut myös monesti elämässäni todeta.